28.4.2008

touhukas viikonloppu

Minin kuume laski jo perjantaina, mutta räkä valuu ja mini inhoaa sitä. Hän herää nykyään 6.30 ja ekoille päikkäreille saa laittaa jo ennen kahdeksaa. Nyt mini saa jo laitettua käteensä ottaman lelun suuhun asti. Aikaisemmin hän on ollut niin hämmentynyt käteen saamastaan lelusta, että on tipauttanut sen pois ennenkuin nyrkki ehtii suuhun asti. Nyrkit on ollu tähän asti parhaat leikkikalut minille. Kääntyminen on mielessä mutta ei vielä onnistu.

Viikonloppuna oli paljon puuhaa. Pe oltiin mummilla ihan muuten vaan ja viihdyttiin siellä lähipuistossa pari tuntia leikkimässä. La oltiin taas mummilla ja paikallisessa vappuriehassa. Pikkupäkä pääsi heppa-ajelulle, koira-ajelulle kaksikin kertaa, kokeiltiin temppurataa, syötiin munkkeja ja simaa, mikä oli tytön mielestä kirpeetä. Pikkupäkä sai ilmapallon ja onginnasta ison pussin vappukamaa. Pikkupäkä jäi isin kanssa mummille yökylään ja me suunnattiin minin kanssa kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Sunnuntaina taas mummille pihatalkoisiin. Pikkupäkä puuhaili innoissaan koko päivän pihalla ja olikin illalla ihan poikki ja meni kiukuttelujen jälkeen ajoissa nukkumaan. Pissavahinko tuli kotiin tullessa, mutta muuten hän osaa jo olla ilman vaippaa ja käydä itsenäisestikin potalla.

24.4.2008

torstaita

Pikkupäkä intoutui kyselemään missä ja mistä mikäkin kasvaa. Käytiin läpi kaikki lautasella olevat asiat: kurkku kasvaa siemenestä ja ulkona samoin tomaatti ja nesiemenet on niitä keltaisia siellä tomaatin sisällä. Äidit kasvaa tytöistä ja isit pojista, pikkupäkä aikoo kasvaa äidiksi sitten isona. Vauvat tulee äitien mahoista. Possut tulee possuäitien mahoista, niitä äitejä sanotaan emoiksi. Päätettiin kutsua kaikkia eläinten äitejä emoiksi ja ihmisten äidit on äitejä. "Mistäs kanat tulee? ""Ne tulee munista." "Eikä tuu!!!" ja valtava nauru päälle... Hassu äiti kun tollasia höpisee :D. Käytiin myös läpi sitä että esineet ei kasva missään, ne tehdään metallista (haarukat ja veitset), puusta, villasta jne.

Pikkupäkä on siis keksinyt uuden tavan kysellä entisten "miksi?" ja "mitä?" lisäksi.

Mini raasu on edelleen kipeä...

23.4.2008

kuumetta

No nyt on minillä kuumettakin, 38,5 mittasin aamulla ja räkä rohisee nenässä ja nielussa. Pikkupäkä halusi kaurapuuroa aamupalaksi ja söikin sen hyvällä ruokahalulla.

22.4.2008

flunssaa

Minillä on flunssa. Kuumetta ei ole ainakaan vielä mutta räkä valuu ja kiukkua riittää. Pikkupäkä uhmaa kunnolla kun joudun viihdyttää ja pitää miniä sylissä kokoajan.

21.4.2008

Maanantai

Uusi viikko alkaa. Joku tästä arjesta puuttuu ja se tekee olon surulliseksi aika ajoin. Viikonloppuna oltiin ystävän luona akkojen viikonloppua viettämässä. Kivaa oli pelata ja herkutella vaikka olin kaikinpuolin väsynyt, kiitos emännälle ja muillekin.

17.4.2008

Wilhelminalle 13.5.1993-16.4.2008

Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on..

16.4.2008

äiti sai kuulla kunniansa

Sain pikkupäkältä läksytyksen aamulla kun olin unohtanut oman lehtisen sohvalle ja etulehti oli mennyt ryttyyn. "Jos sä lypistät tän ni sit se pitää laittaa pois" "noni nyt se on lypyssä tää pitää nyt laittaa pois". Onneksi tyttö suostui viemään sen vain keittiön pöydälle eikä suoraan roskikseen :).

13.4.2008

sunnuntai

Sisko on ollut Helsingissä viikon ja kyläillyt meillä ahkerasti. Pikkupäkä on ihan innoissaan kun saa olla tädin sylissä ja touhuta hänen kanssaan. Täti ehtii myös lukea kirjoja paljon useammin kuin äiti. Pikkupäkä on oppinut päiväkuivaksi. Muutaman kerran on nukkunut päiväunetkin ilman vaippaa ja hienosti on ehtinyt potalle herättyään. Tänään oltiin kaverin 3-vuotis syntymäpäivillä ja kivaa oli niin ettei olisi halunnut kotiin lähteä ollenkaan. Autossa saatiin kuulla että hänkin tarvitsee samanlaisen kakun ja sitä punasta kakun reunoille ja sellasen prinsessan synttärilahjaksi :).

Mini on herra aurinkoinen, hän rakastaa seurustelua. Kääntyminen on mielessä, päätä pitää kääntää kovasti ja käsillä haroa sivulle, ehkä se kohta onnistuu. Omat nyrkit on maailman ihanimmat, niitä pitää maiskutella ja höpöttää samalla "uuta ja guuta".

9.4.2008

Yöstä aamuun

Herään klo 02, minillä on nälkä. Huomaan iloisena hänen nukkuneen 5 tuntia putkeen. Ulkona sataa kaatamalla vettä. Uusi nälkä klo 04, "äh vain kaksi tuntia väliä". "Guu guu" mini jokeltaa iloisena vieressä, aamu sarastaa ja sade on loppunut. Laitan omat silmät kiinni. Jossain vaiheessa saan syöttämällä minin vielä nukahtamaan. Havahdun kun mies lähtee töihin, minille tuttia suuhun. Herään 7.30 kun pikkupäkä huhuilee isiä ja kolistelee porttia. Väsyneenä kiukuttelen tytölle että isi on töissä ja hän olisi voinut vielä jatkaa unia kun on liian aikaista herätä. Mennään pukemaan vaatteet ja haaveilen rauhallisesta aamupalasta, koska mini jäi vielä nukkumaan. Mini herää juuri kun yritetään hipsiä alakertaan. Sataa vettä...