30.1.2009

Terveisiä Englannista

Vietettiin kiireiset kolme päivää Englannissa, shoppaillen, siideriä maistellen ja siskon kamppeita hakien. Kivaa oli ja uuttakin reissua hiukan suunniteltiin. Lapset ja mies olivat mummin hyvässä hoidossa ja kivaa oli ollut ainakin pikkupäkän sanojen mukaan :).

Huomenna onkin taas lapsilla yökyläreissu, kun me miehen kanssa pääsemme juhlistamaan ystävien häitä.

27.1.2009

Kaikki nukkuu

Kello ei siis ole paljoa ja minäkin saisin vielä nukkua, mutta uni ei tule. Tänään lähdetään siskon kanssa pariksi yöksi Englantiin ja sen verran matkakuumetta ettei väsytä yhtään vaikka normaalisti kuulisitte kiukkua jos olisin hereillä tähän aikaan :).

24.1.2009

Seuraava potilas

Minillä oli yöllä 38C kuumetta. Herättiin klo 05 juomaan mehua ja ottamaan lääkettä. Oma olokaan ei ole kovin kaksinen mutta kuumetta ei ole (vielä) ja onneksi saan tämän päivän levätä (lue: siivota rauhassa) kun muu perhe matkasi mummilaan.

22.1.2009

kuulumisia

Pikkupäkällä todettiin silmätulehdus ja hän sai sekä tippoja että voidetta laitettavaksi silmiin 4kertaa vuorokaudessa. Väsynyttä porukkaa ollaan muuten vaikka toistaiseksi terveitä, mutta päätä särkee ja kurkku on kipeä ja tuntuu että joka paikkaa kolottaa. Lääkäri sanoi että tämä nyt pyörivä flunssa tekee tuloaan juuri näillä oireilla...

Mini nukkui viimeyön kokonaan omassa sängyssään! Normaalisti hänet otetaan viereen yöllä, mutta viimeyönä laitoin tutin suuhun ja kampesin takaisin pötkölleen ja seuraavan kerran kuului huhuilua klo 8.40, vau!

21.1.2009

iltaa

Pikkupäkän kuume on laskenut, mutta silmä rähmii. Oltiin viimeviikolla kylässä, jossa oli silmätulehdusta ja näyttää tarttuneen, huomenna siis lääkäriin.

Mini kävelee jo tosi paljon, hän tekee edelleen kävelyreissuja ihan vaan huvikseen ympäri taloa. Nukkumaan mennessä hän laulaa hmm hmm hmm, tänään piti kokeilla korkeampia melkein kuin kirkaisuja, huoh. Onneksi pikkupäkä oli tarpeeksi väsynyt ja nukahti pikkuveljen mekkalasta huolimatta.

19.1.2009

pikkuinen potilas

Pikkupäkällä oli eilen kuumetta 38 ja tänään 38,7. Tiedossa mehua ja telkkua...

Mini harjoittelee enemmän ja enemmän kävelyä.

15.1.2009

Heipä hei!

Nyt alkaa meilläkin olla jo puuhaa melkein koko viikoksi, kun ilmoitin molemmat lapset muskariin. Pikkupäkällä on siis kerho maanantaisin, tiistaisin ollaan kaikki ensin perhekerhossa ja pikkupäkän muskari on iltapäivällä. Torstaisin on pikkupäkän kerho ja me ollaan minin kanssa muskarissa sillä välin. Pikkupäkä tykkäsi kovasti muskarista ja oli innokkaana mukana ekalla kerralla. Minä pääsin sinne nyt katsomaan, mutta seuraavalla kerralla tyttö jääkin sinne itsekseen muiden muskarilaisten sekaan. Mini oli hämmentynyt omassa muskarissaan tänään ja tarrasi lujasti äidistä kiinni eikä lähtenyt sylistä millään. Eiköhän se tästä kuitenkin helpotu kun opitaan tuntemaan enemmän muskaritätiä ja -kavereita.

12.1.2009

Terveisiä Heinolasta

Oltiin viikonloppu miehen serkun mökillä Heinolassa. Lauantaina oli aivan ihana ilma tyyntä ja aurinkoista ja pari astetta pakkasta ja touhuttiin koko päivä. Ensin laskettiin pulkkamäkeä ja sitten käveltiin laavulla paistamaan makkaraa. Pikkupäkän kanssa ihmeteltiin eläinten jälkiä lumessa ja laskettiin lisää mäkeä. Minä jäin vahtimaan nukkuvaa miniä kun muut kävivät vielä jäällä kävelyllä. Saunottiin ja syötiin hyvin :) Kiitokset emännälle ja isännälle!

6.1.2009

Hyvää uutta vuotta!

Uusi vuosi ja uudet kujeet :). Mini ottaa askelia, ennätys on 10 askelta yleensä kolmen askeleen jälkeen hän toteaa että konttaamalla olisi jo perillä... Omaa synttärikakkua hän söi itse (käsin) kokonaisen kakkupalasen kermavaahtoineen kaikkineen ja hyvää oli! Joulu ja uusi vuosi menivät mukavasti perheen ja ystävien seurassa. Pikkupäkä harjoittelee mitä tarkoittaa valehteleminen. Ihan pokkana hän välillä vakuuttaa että lautanen on tyhjä vaikka ruuasta on vielä puolet jäljellä jne. Myös pettymykset tuntuvat tällä hetkellä maailman suurimmilta, esim kun isi antoi leipäpussin hänelle vaikka hän olisi halunnut sen itse ottaa siitä pöydältä, byää! "Minä itse"!

Me äidit saatiin vapaata kun mies ja lapset menivät ystäville yökylään. Saunottiin ja katsottiin leffaa ja nukuttiin suunnilleen 10 tuntia, ihanaa!