22.1.2011

Silmälasit

Pikkupäkä sai silmälasit. Jännityksellä mentiin niitä valitsemaan, mutta kun oikeat löytyivät ovat ne tytölle maailman tärkein asia. Nyt, kun lasit ovat päässä, ei kukaan saa niihin koskea ilman hänen lupaansa. Eskarihakemus odottaa jääkaapin ovessa. Viikkorahaa ollaan miehen kanssa pohdittu, kun possuun ei tunnu itsestään kertyvän kolikoita. Milloinkohan olisi sen aika?

Minin ensimmäinen puheterapiajakso on ohi ja seuraava alkaa huhtikuussa. "Tötötö" on jäänyt vähiin ja puhetta tulee lauseina niillä sanoilla mitä mini hallitsee. Pitkä tie edessä, mutta selvää kehitystä on tapahtunut. Odotellaan kutsua foniatrille puolen vuoden sisällä.

Kirppulla on kenkäfetissi :). Tänään saatiin kassillinen pikkukenkiä ja nyt ollaan niitä ahkerasti sovitettu, toisia jo kahteen kertaan. Kirppu harjoittelee nukkkumista omassa sängyssä, vaihtelevalla menestyksellä. Hän on jo nukahtanut sinne ainakin viisi kertaa :).

Hiihtämässä ja luistelemassa ollaan käyty Minin ja Pikkupäkän kanssa. Huomenna tulee vieraita luistimien kanssa ja tarkoitus olisi päästä jäälle ja pulkkamäkeen.

23.12.2010

Joulupuuhia

Pikkupäkä ei meinaa pysyä nahoissaan. Nyt tyttö tekee joulupukille lappua "Hei joulupukki, saat maista kahta karkkia". Kuuseen on laitettu koristeiksi karkkeja ja pikkupäkä päätti että joulupukkikin saa maistaa :). Sitten mietittiin mihin lappu laitetaan, pitäisikö laittaa ikkunaan vai mihin. Ja seuraavaksi hän pohti mistä joulupukki tulee, ovestako? "Se tulee varmaan ovesta kun ei meillä oo savupiippua" :)

14.12.2010

Kirpun uudet mitat

Käytiin tänään kirpun 1v neuvolassa ja mitoiksi saatiin 78cm, 10kg 255g. Pinsettiote tuli hienosti, lorutella pitäisi enemmän kun ei sanoja vielä tule. Minun mielestäni vielä ei ole mikään kiire. Hassua on se että kun olin itse huolissani ministä, kun hän ei puhunut 2,5vuotiaana, niin neuvolasta sanottiin että odotellaan ja katsellaan. Nyt, kun minä en ole huolissani yksivuotiaasta, niin neuvolasta sanotaan että pitäisi tulla sanoja!

Pikkupäkä pohti tänään asioita. "äiti, ketkä on sun lapsenlapsia?" :) Yhdessä sitten pohdittiin ettei niitä taida vielä olla olemassa.

Mini on alkanut "täydentää" sanoja: kun pyydän että sano "au", mini sanoo "to" ja on sitä mieltä että sanoi itse hienosti auto. Kun pyydän että sano "äi", mini sanoo "ti". Puheterapeutti oli innoissaan kehityksestä. Vastaavanlaista tapausta ei kulemma ole hänen kohdalleen osunut, mutta kaikenlainen kehitys on hienoa :).

26.11.2010

Sukset hakusessa!

Jos jollain makaa käyttämättömänä lasten suksia, me otetaan mielellään vastaan :). Lähes kaikki koot käy koska uusi käyttäjä on kirpusta kasvamassa. Kirppu ajelee leikkimopolla edestakaisin olkkarissa, väistelee esteitä ja kiljuu jos joku tulee häiritsemään. Omatoiminen ja itsepäinen pikkuneiti :)

Mini saa lähetteen foniatrille, joka tutkii puheen tuoton vaikeutta tarkemmin ja sitä kautta saadaan apuvälineitä (kuvakansio jne). Minillä on kova tarve kertoa asioita ja hän keksii itse lisää viittomia sitämukaa kun haluaa jotain kertoa. Sanojakin tulee lisää, muttei tarpeeksi nopeasti vastaamaan minin tämänhetkistä tarvetta.

3.11.2010

Kirppu kiipeilee

Kirppu on oppinut kiipeilemään. Sohvalle, leikkimopon kyytiin, keinuhevosen selkään, palleille ja jakkaroille jne. VAuvanukke on hänen mielestää ihana ja sitä pitää kanniskella kainalossa ja välillä pussailla ja hoivailla.

7.10.2010

hieman kuulumisia

Kirppu kävelee! Kolme päivää sitten tyttö otti jo 21 askelta ja sen jälkeen on tallustellut pienempiä matkoja joka päivä.

Minin puheterapia alkaa parin viikon kuluttua :). Pikkupäkälle odotetaan aikaa silmälääkäriin hieman huonontuneen näön vuoksi.

Palstan antimista on tehty kurpitsasosekeittoa ja kurpitsapiirakkaa.

29.9.2010

Kirpun kontrolli

Kirpulla oli taas sydänkontrolli ja kaikki oli ennallaan :). Saatiin seuraava kontrolli puolen vuoden päähän. Nyt siis toivotaan että aortankaari kasvaa tytön kasvun mukana ja siltä nyt näyttää. Mitään kieltoja ei ole, suunniteltiin uimista koko perheen voimin jo ensi viikonlopuksi.

Yöt ovat olleet taas rikkonaisia ja Kirpulla oli kuumettakin eilen 38,3. Käytiin korvat tarkistamassa eikä niissä mitään ollut, näyttäsi siltä että neljän hampaan puhkeaminen samaan aikaan aiheuttaa levottomuutta ja kuumeta... Kävelemisennätys on tällä hetkellä 7 askelta! 10kk mitat olivat 9830g ja 76cm.