15.6.2010

Kirppu kehittyy hurjaa vauhtia, nyt tyttö jo osaa mennä itse istumaan ja nousee kontilleen tukea vasten. Jokeltelee ja "laulaa" kovalla äänellä. Päikkäreitä nukutaan noin kolmet päivässä. Ruokailu tuottaa päänvaivaa. Kirppu tuntuisi olevan allerginen lähes kaikille purkkiruuille, poskiin tulee ihottumaa ja vatsaa vääntää. Tällä hetkellä ruokavalioon kuuluu itsetehty peruna-kanasose ja luumusose.

Mini on allerginen hyttysen pistoille, tänään on toinen silmäkulma niin turvoksissa että toinen silmä on selkeästi pienempi. Onneksi jo viime kesänä saatiin nestemäistä zyrtekkiä, jotta saadaan turvotukset laskemaan, öisin tuntuvat poikaa enemmän vaivaavan kuin päivisin.

Pikkupäkä on nyt jo pääsiäisestä asti syönyt maitotuotteita ja tavallista jugurttia haluaa päivittäin syödä, toivottavasti alkaisi siis maitoallergia olla ohi. Kauramaidosta ei varmaan vähään aikaan päästä eroon kun tyttö on siihen jo niin tottunut että lehmänmaito maistuu kuulemma pahalle. Synttäreitä odotetaan ja suunnitellaan melkein joka päivä vaikka niihin on vielä yli kuukausi aikaa :).

Minä järjestelin lastenhuoneen uudestaan. Nyt lapset ainakin leikkivät siellä ihan innoissaan. Olohuoneenkin haluaisin uudenlaiseksi, mutta pitää vielä saada mies uskomaan uudistuksiin :)

Ei kommentteja: